Fortumin sähkötarjoukset
Fortum kuuluu Suomen johtaviin sähköyhtiöihin. Se on energia-alaan erikoistunut yritys, jonka palveluihin kuuluu sähköntarjonnan lisäksi myös lämpö- ja jäähdytysratkaisut ja lisäksi yrityksen toiminta ulottuu myös kierrätys- ja jätepalveluihin. Fortum on yritys, jolta saa ratkaisun jokaiseen energiaan liittyvään kysymykseen – ammattitaidolla. Asiakkaita on palveltu vuodesta 1998 lähtien ja se on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista yrityksistä. Fortumin asiakasmaihin kuuluvat Pohjoismaiden lisäksi Saksa, Puola, Baltian maat, Venäjä ja Intia. Kyseessä on siis hyvinkin laajalle ulottuva asiakaskunta.
Fortumin tämän hetken parhaimmat sähkötarjoukset ovat:
Fortumilla sähköä tarjotaan eri energialähteistä. Fortumin vuoden 2018 tuotetusta sähköstä arviolta 30 prosenttia tuli ydinvoimasta ja 26 prosenttia vesivoimasta. Fortumilla on hallussaan 159 vesivoimalaitosta Suomen ja Ruotsin alueella. Sähköä tuotetaan myös kaukolämmön ja aurinkoenergian muodossa ja lisäksi Fortumilla oli 54 tuuliturbiinia vuonna 2018. Fortum tuottaa sähköä myös uusiutuvista biopolttoaineista ja Espooseen onkin rakenteilla 58 MW:n biolämpölaitos. Laitoksen rakentaminen aloitettiin vuonna 2018 sen tuotannon odotetaan alkavan vuonna 2020.
Fortum pitää aurinkoenergiaa kannattavana energianlähteenä ja tästä esimerkkinä yhtiö rakennutti Intiaan jopa 70 MW:n aurinkovoimalan. Suomen suurin aurinkovoimala on vain 1 MW:n kokoinen, joten Intiaan rakennutettu voimala on todella laaja. Aurinko onkin ehtymätön luonnonvara, jonka käyttö onkin laajentunut huomattavasti viime vuosina. Aurinkopaneeleja ilmestyykin katukuviin jatkuvasti lisää ja Fortum on yksi suurista aurinkopaneelipakettien myyjistä.
Fortumin liikevaihto vuonna 2018 oli huimat 5,2 miljardia euroa. Yrityksenä se työllistää lähes 9000 henkeä. Fortumin sähköä ostava asiakaskunta on jopa 1,2 miljoonaa henkeä Pohjoismaiden alueella. Luku käsittää sekä yksityis- että yritysasiakkaita. Kaikki Fortumin myymä sähkö hankitaan Nord Pool -sähköpörssistä, joka on Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteisomistuksessa.
Fortumin sähkö
Fortum tarjoaa asiakkailleen useita eri tarjouksia, joten kuluttajan ei tarvitse tyytyä vain yhteen vaihtoehtoon. Yksi näistä on Fortum Vakio -sähkösopimus, joka sopii kerrostalossa asuvalle. Kuluttaja voi valita asuntonsa koon perusteella yhden kolmesta vaihtoehdosta. S-sopimus sopii enintään 44-neliöiseen asuntoon ja kustantaa 16 euroa kuussa. M-sopimus sen sijaan soveltuu 45-74 -neliöiseen kerrostaloasuntoon ja maksaa 21 euroa kuussa. Isoin sopimus, eli L-sopimus sopii 75-80 neliön kokoiseen asuntoon ja kustantaa 30 euroa kuussa. Lisäksi maksettavaksi tulee kaikkien muiden sähkösopimusten tapaan sähkönsiirto.
Fortumin Vakio on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus, joka laskutetaan joko 4 tai 6 kertaa vuodessa. Mikäli kuluttaja valitsee Vakio-sopimuksen ja hän kuuluu 1000 ensimmäisen tilaajan joukkoon, saa hän ensimmäisen kuukauden sähköt ilmaiseksi.
- Kiinteä kuukausihinnoittelu
- Toistaiseksi voimassa oleva sopimus
- 4 laskua vuodessa
- 100% hiilidioksidivapaata sähköä
Hinnoittelu:
- S-paketti 16€ / kuukausi
- M-paketti 21€ / kuukausi
- L-paketti 30€/ kuukausi
Fortumin sähkötarjoukset kaikille asuinmuodoille
Fortumilla on tarjouksia myös muissa asuinmuodoissa asuville asiakkaille. Rivitaloasukkaille on tarjolla Fortum Vakio M, L tai XL, joissa hinta on joka kuukausi sama ja laskutus on 4 kertaa vuodessa. Suurin eli XL-sopimus jopii yli 100 neliön saunalliseen rivitaloasuntoon ja se kustantaa 45 euroa kuussa. L-kokoinen sopimus taas sopii alle 100 neliön saunalliseen rivitaloasuntoon, kustantaen vain 30 euroa kuussa. Asukas voi saada ensimmäisen kuukauden sähkön ilmaiseksi liittyessään Fortumin jäseneksi.
Fortum Vakaa sopii omakotitalossa asuvalle, joka lämmittää talonsa sähköllä. Tarjoukseen kuuluu yö- ja kausisähköhinnat ja laskutus on 4, 6 tai 12 kertaa vuodessa. Kyseessä on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus, jonka hinta päivittyy puolen vuoden välein. Sopimuksessa on erityisen kätevää se, että yö- ja kausisähkö on edullisempaa, jolloin sähkön käyttö on halvempaa öisin.
Fortumin hintoja voi vertailla kätevästi Fortumin verkkosivujen hintataulukossa. Taulukosta voi tarkastella sähkösopimuksille parhaiten sopivia asuinkohteita sekä laskutusväliä. Nämä auttavat löytämään sopivan sähkösopimuksen. Fortumiin voi aina ottaa yhteyttä myös puhelimitse, jolloin apua saa ystävällisestä asiakastuesta.
Käy siis tutustumassa tarjouksiin: